Otavan Opisto on Mikkelissä sijaitseva, vuonna 1892 perustettu perinteikäs kansanopisto
Nyt on juhlan aika: Otavan Opisto täyttää 130 vuotta!
Otavan Opisto täyttää 130 vuotta vuonna 2022. Juhlien kunniaksi Otavan Opistolla järjestetään lauluilta keskiviikkona 28.9.2022. Tapahtumassa lauletaan yhdessä tuttuja kansanopistolauluja Otavan Opiston juhlasalissa. Laulattajana toimii muusikko Pete Nikulainen. Ilta aloitetaan kahvitarjoilulla kello 17-18 Otavan Opiston ruokalassa. Lauluja lauletaan kello 18-20.
Laulamisella on pitkät perinteet kansanopistojen historiassa – ensimmäiset kansanopistojen laulukirjat ilmestyivät jo vuonna 1909 ja niistä löytyy monia vielä nykyäänkin tuttuja ja mieluisia lauluja.
Laulujen lomassa muistellaan yhdessä Otavan Opiston vaiheita Otavan Opiston hengettären Anneli Lokan kanssa ja Otavan Opiston wanhanajan opettajat muistuttelevat meille mieliin käytännönläheistä maatalousmatematiikkaa ja kaunokirjoituksen saloja. Illan päätteeksi istutamme Joroisten kunnan lahjoittaman perinneomenapuun Otavan Opiston puistoon.
Kansanopiston lauluilta
Otavan Opisto 130 vuotta
Syksyn kursseja
Vuoden kestävä Luontokuvauksen ammatilliset perusteet -koulutus alkaa 10.10.2022. Koulutus sisältää seitsemän lähiopetusjaksoa, joiden väleissä opiskellaan tehokkaasti verkossa. Työpajoissa syvennytään perusteellisesti koko luontokuvauksen kirjoon. Koulutuksen sisällöstä ja opetuksesta vastaa ammattiluontokuvaaja Paavo Hamunen. Kurssilla on vielä tilaa muutamalle aktiiviselle luontokuvauksen harrastajalle tai ammattilaiselle. Lue lisää ja ilmoittaudu koulutukseen täältä!
Katso muita ajankohtaisia koulutuksiamme
Kampuksen kuulumisia
Lähiopetuksen lukuvuosi käynnistyi elokuun lopussa. Aikuisten perusopetuksessa on lähes 130 opiskelijaa.
Aikuisten perusopetus maahanmuuttajille
Otavan Opiston aikuislukiolla alkaa syyskuussa kestävän tulevaisuuden oppiaineen opintojakso, jossa perehdytään Saimaaseen. Lue lisää KETU2 – Saimaa systeeminä- kurssista täältä!
Terveisin,
Otavan Opiston väki