Classic rock on nimitys, jolla tarkoitetaan 1960- ja 1970-luvun suosittujen rockyhtyeiden esittämää musiikkia. Näitä vuosien varrella patinoituneita rockklassikoita arvostetaan edelleen tuolloin nuoruuttaan eläneiden keskuudessa, mutta myös nuorempien muusikkosukupolvien parissa.
Aikuisten Classic Rock –kitaraleirillä tutkitaan kitaran roolia ja merkitystä klassisessa rockmusiikissa ja opetellaan soveltamaan opittua käytäntöön komppiryhmän eli rumpalin ja basistin sekä laulajan kanssa. Leirin aikana hiotaan kitaran vaatimia rockmusiikin soittotekniikoita ja tutustutaan erilaisiin soittotapoihin kuten esim. rock-komppaamiseen, slide-soittoon sekä efektilaitteisiin ja vahvistimien ominaisuuksiin. Leirillä käsitellään myös muita soittotekniikoita oppilaiden kiinnostuksen mukaan ja improvisoidaan.
Kurssi soveltuu kaikille kitarismista kiinnostuneille aikuisille. Oppitunnit koostuvat koko ryhmälle avoimista yksityistunneista, henkilökohtaisista harjoituksista (yhteisen ajan ulkopuolella) sekä vuorovaikutteisesta luento-opetuksesta. Ota mukaan omat soittimesi ja vahvistimesi.
Leirin musiikillisina innoittajina toimivat mm. Thin Lizzy, Cream, Jeff Beck, Santana – merkitse ilmoittautumislomakkeeseen myös oma suosikkisi!
Samanaikaisesti Classic Rock-kitaraleirin kanssa Otavan Opistolla järjestetään Classic Rock-bassoleiri (sisällöstä ja opetuksesta vastaa basisti Tomi Harrivaara) ja Classic Rock-rumpuleiri (sisällöstä ja opetuksesta vastaa rumpali Thomas Törnroos) ja Classic Rock-laululeiri (sisällöstä ja opetuksesta vastaa muusikko, pop/jazz-laulupedagogi Paolo Ribaldini).
Leirin ohjelmaan sisältyy myös käytännönläheisiä luentoja komppiryhmän eli rumpalin ja basistin ja kitaristin yhteistyöstä sekä laulajan roolista bändissä – miten bändit saadaan rokkaamaan yhteen parhaimmalla mahdollisella tavalla? Sitten treenataan, treenataan ja treenataan. Yhteissoittoa on siis luvassa runsaasti.
Iltapäivisin kaikki neljä leiriä kokoontuvat yhteen harjoittelemaan yhteissoittoa ryhmissä opettajien ohjauksessa. Leirin aikana järjestetään myös livekeikka, jonne myös kurssilaiset pääsevät esittämään stagelle ennakolta harjoittelemiaan biisejä.
Aikuisten Classic Rock-kitaraleirin sisällöt ja opetus on suunnattu ensisijaisesti aikuisille, joilla on jo riittävästi aiempaa soittokokemusta; kysy lisää nuorille suunnatuista musiikkileireistä osoitteesta kurssit@otavanopisto.fi
Kitaraleiriläiset voivatkin hyvin vinkata bassoleiristä, rumpuleiristä ja laululeiristä tutuille basisteille, rumpaleille ja laulajille, niin pääsette itsekin rokkaamaan iltaisin porukalla Otavan Opiston juhlasalissa.
Leiriin sisältyy Classic Rock-pitoiset ennakkotehtävät, jotka lähetetään ilmoittautuneille valmisteltaviksi ja harjoiteltaviksi ilmoittautumisajan päätyttyä.
Ajankohta
sunnuntai 1.6.2025 – perjantai 6.6.2025
Kurssi alkaa sunnuntaina 1.6.2025 klo 16.00 ja päättyy perjantaina 6.6.2025 klo 14.00.
Paikka
Otavan Opisto, Otavantie 2B, 50670 Otava (Mikkeli)
Opettaja
Leirin sisällöstä ja opetuksesta vastaa muusikko Jarmo Nikku. Jarmo on 1980-luvun alusta toiminut studio- ja kiertuemuusikkona ja kuulunut yhtyeisiin Broadcast, Pepe Ahlqvist H.A.R.P., Hector, Mikko Kuustonen, Heikki Silvennoinen, Heikki Hela, Kummeli, Hoedown yms.
Hinta
Kurssin hinta on 425€/hlö (sis. opetuksen ja ohjauksen, ohjatut ja tuetut ennakkotehtävät ja kurssiohjelman mukaiset ateriapalvelut). Huom! majoitus erikseen.
Sunnuntaina 1.6.2025 ei ole ateriapalveluja Otavan Opistolla, vaan jokaisen tulee huolehtia ruokailustaan itse. Asuntolan keittiöt ovat käytettävissä, Otavan K-kauppa ja Sale ovat avoinna myöhään iltaan – Otavan keskustassa palvelee myös amerikkalaistyylinen roadhouse ravintola Bar & Bistro Route 431, Otavantie 1, 50670 Otava.
Kurssiosallistuminen vahvistetaan ilmoittautumalla kurssille alla olevan sähköisen lomakkeen kautta; kurssimaksun (ei sis. majoitus) voi maksaa Otavan Opistolla kurssin aikana ePassilla, Smartum- tai Edenred-sovelluksilla tai se laskutetaan kurssin jälkeen.
Mikäli maksu maksetaan ePassilla, Smartum- tai Edenred-sovelluksilla, ilmoita maksusta ennen kurssin päättymistä. Kurssin jälkeen maksuja ei voida enää huomioida, vaan kurssimaksu laskutetaan sovitun mukaisesti. Kysy lisätietoja kurssit@otavanopisto.fi
Ilmoittautuminen on sitova ja ilmoittautumisen yhteydessä sitoudut maksamaan varausmaksun peruutustapauksessa (100 e/hlö); varausmaksu palautetaan ainoastaan siinä tapauksessa, että Otavan Opisto joutuu peruttamaan kurssin.
Majoitus
125€/2hh (5 yötä, sis. aamiainen)
225€/1hh (5 yötä, sis. aamiainen)
Majoitustoiveita pyritään noudattamaan, mutta eri majoitusvaihtoehtoja on tarjolla rajallisesti.
Lisäyö-majoittumisen mahdollisuudesta tulee tiedustella hyvissä ajoin ennen kurssin alkua. Lisäyö maksaa 25 €/hlö.
Lisätietoja
kurssit@otavanopisto.fi tai p. 044 794 3565
Ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen 15.5.2025 mennessä sähköisellä ilmoittautumislomakkeella.
Peruutusehdot
Ilmoittautuminen on sitova ja ilmoittautumisen yhteydessä sitoudut maksamaan varausmaksun peruutustilanteessa (100€/ilmoittautuminen), jota ei palauteta. Varausmaksu palautetaan ainoastaan siinä tapauksessa, että Otavan Opisto joutuu peruuttamaan kurssin.
Ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen 15.5.2024 tapahtuneesta peruuttamisesta/kurssilta poisjäännistä veloitamme puolet jäljellä olevasta kurssimaksusta ja varatun majoituksen hinnasta.
Mikäli osallistuja ei peruuta osallistumistaan ja/tai jättää osallistumatta kurssille tai koulutukseen, veloitamme koko jäljellä olevan kurssimaksun.
Pidätämme oikeudet muutoksiin.