fbpx

Otavian lukiokoulutuksien uusi rehtori Miia Sivén uskoo opiskelijalähtöisyyteen

Uusi lukuvuosi on lähtenyt käyntiin Otavan Opiston aikuislukiossa ja Otavian Nettilukiossa uuden rehtorin johdossa, kun sekä aikuislukion että Nettilukion uutena rehtorina aloitti kesäkuun alussa Otavian entinen verkkokoulutuspäällikkö Miia Sivén. Sivén on pitkän linjan opistolainen, taloon hän tuli jo vuonna 2000 aikuislukion englannin ja saksan opettajaksi. Seuraavina vuosina lähiopetukseen rinnalle tuli myös Nettilukio ja Nettiperuskoulu. Rehtorina Sivén haluaa olla mahdollistaja. Erityisen tärkeää hänelle on opiskelijalähtöisyys.

Opettajasta verkkokoulutuspäälliköksi

Yli kaksikymmentä vuotta sitten Sivén aloitti opettajan uran Otavan Opiston Nettilukioon kieltenopettajana. Jo seuraavana vuonna hän aloitti kuitenkin myös verkkokoulutusten parissa ja samalla tiellä hän on omien sanojensa mukaan edelleen.

– Alusta saakka olen saanut toimia verkkokoulutuksen parissa monenlaisissa tehtävissä: opettajana, opiskelijan ohjauksessa, materiaalien tuotannossa sekä kehittämässä käytäntöjä ja toimintamalleja tiiminvetäjänä ja linjanvetäjänä, hän toteaa.

Viimeiset vuodet Sivén on toiminut Otavian verkkokoulutuspäällikkönä. Taustansa ja työkokemuksensa vuoksi Sivén uskoo olevansa hyvä rehtori Otavian lukiokoulutuksille.

– Tämän koulutusmuodon ja sen osatekijöiden kehittäminen on aina vain sydämen asia minulle, hän toteaa.

Ydin säilyy, vaikka ympäristö muuttuu

Otavian ja Otavan Opiston lukiokoulutukset ovat vuosien varrella muuttuneet ja kasvaneet. Ydin ja arvomaailma ovat kuitenkin Sivénin mukaan edelleen samat, kun silloin, kun hän tuli taloon.

– Yhäkin haluamme palvella opiskelijoita erilaisissa elämäntilanteissa joustavasti ja löytää entistä parempia keinoja tukea heitä opinnoissaan, Sivén kertoo.

Otavian lukiokoulutuksien keskeisimmäksi muutokseksi Sivén nimeää Nettilukion kasvun ja sen vaikutuksen koko Otaviaan. Nettilukio on kasvanut omaksi isoksi kokonaisuudeksi, jonka työntekijämäärä on kasvanut. Monelta osin alun kokeileva ja uutta luova toiminta on vakiintunut.

– Emme toki yhäkään ole valmiita, vaan matka jatkuu, onneksi, Sivén toteaa. – Toimintatavan olemme opetelleet yhdessä: kokeilleet, kehittäneet, parantaneet.

Toisia ja kolmansiakin mahdollisuuksia

Otavian lukiokoulutuksissa Sivéniä on alusta lähtien kiehtonut opiskelijalähtöisyys. Niin kauan kun Sivén on ollut talossa, opetuspalveluita on haluttu tarjota ja kehittää opiskelijan tarpeista lähtien.

– Toisia ja kolmansiakin mahdollisuuksia on ollut aina tarjolla, hän toteaa.

Sivén kertoo olevansa iloinen siitä, että nykyisin yksilöllisten, joustavien ratkaisujen tarve tunnistetaan entistä paremmin kautta koulutuskentän.

– Itselleni Otavian arvomaailmalla ja vaihtoehtoisia, opiskelijalähtöisiä ratkaisuja tarjoavalla lähestymistavalla on ollut suuri merkitys.

Ainutlaatuinen työyhteisö

Työn merkityksellisyyden kokemuksen lisäksi ainutlaatuinen työyhteisö on pitänyt Sivénin Otaviassa. Erityisesti hän haluaa nostaa esille oppivan organisaation periaatteet ja yhteisen tekemisen moniammatillisessa asiantuntijaorganisaatiossa.

– Otaviassa työntekijään on luotettu ja annettu mahdollisuuksia kokeilla ja kehittää toimintaa, Sivén kertoo. – Vaikka välillä on saatettu nakata isommillakin haasteilla, takana on aina ollut esimiehen ja oman yhteisön tuki.

Rehtorina Sivén haluaa omaksua saman mahdollistajan roolin kuin edeltäjänsä. Hän haluaa luoda edellytyksiä oppilaitoksen henkilökunnalla siten, että jokainen työntekijä voi tehdä työnsä mahdollisimman hyvin.

– Olen läpi työurani saanut olla hyvien rehtoreiden ja esimiesten alaisena ja oppinut heiltä paljon siitä, millainen merkitys rehtorin työllä on työyhteisön toimintaan ja työn laatuun, hän toteaa.

Vaikka Sivénin titteli vaihtuu verkkokoulutuspäälliköstä rehtoriksi, hän ei halua menettää otettaan oppilaitoksen arkeen, vaan hänelle on tärkeää olla läsnä myös arjen tekemisessä.

– Haluaisin kovasti myös, että meillä on töissä kivaa: sopiva määrä hupsuttelua pitää hymyn huulilla silloinkin, kun työtä on paljon eikä arki ole niin selväpiirteistä kuin ehkä saattaisi toivoa, hän hymähtää.

Takaisin arkistoon