fbpx

Nettilukion ensimmäinen ylioppilas väittelee tohtoriksi

Nettilukion logo

Mikko Kellokumpu kävi ensimmäisenä Suomessa Nettilukion ja kirjoitti ylioppilaaksi keväällä 2000. Sen jälkeen hän jatkoi opiskelua Lapin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa ja valmistui kasvatustieteen maisteriksi vuonna 2006. Valmistuttuaan hän on toiminut opetustehtävissä eri kouluasteilla sekä monenlaisissa hankkeissa. 

“Kirjoitusten jälkeen ajattelin, etten enää ikinä opiskele yhtään mitään. Toisin kuitenkin kävi. Otavan opistossa huomasin, miten essee-kirjoitelmat perinteisten kokeiden asemesta olivat minulle erinomainen tapa kokea aitoa oppimisen iloa. Kirjoittamalla oppiminen ja palautteen saaminen aikuislukion teksteistä oppimiskokemuksena on ollut keskeisessä roolissa siinä, miksi minusta myöhemmin tuli ennakko-odotuksistani poiketen yliopisto-opiskelija ja tuleva kasvatustieteen tohtori.”  M.Kellokumpu (2023), väitöskirjan esipuhe.

Väitöskirjassaan Mikko Kellokumpu tutki, voisiko neljännelle sektorille tyypillisten kansalaisraatien avulla parantaa kuntien lähidemokratiaa, miten osallistuminen raadeissa toteutuu ja millaiset ovat raatilaisten vaikutusmahdollisuudet. 

Lapin yliopiston tiedote väitöksestä: https://www.ulapland.fi/news/Vaitos-Kansalaisraadit-voivat-lisata-kuntalaisten-osallistumis–ja-vaikuttamismahdollisuuksia/45002/15412a33-f1ef-46c2-8e54-bc17dfd30e0f 

Mikko Kellokummun väitöskirja Kansalaisvaikuttaminen kansalaisraadilla – osallistuminen ja vaikuttaminen kriittisen pedagogiikan näkökulmasta tarkastetaan Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa perjantaina 15.9.2023 klo 12. 

Tilaisuutta voi seurata etänä: https://blogi.eoppimispalvelut.fi/ulapland/

Elektronisen väitöskirjan pysyvä osoite: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-337-367-9

https://nettilukio.fi/nettilukion-ensimmainen-ylioppilas-vaittelee-tohtoriksi

Takaisin arkistoon