Otavan Opiston uutiskirje 1/2025

Muistatko vielä aikaa, kun ei ollut tietokoneita, internetiä, kosketusnäyttöjä tai kännyköitä eikä kukaan tiennyt mikä on sähköposti – ja kaksi päivää aiemmin tilatut lankapuhelut Amerikkaan maksoivat 12 markkaa minuutti?

Mutta niin vain maailma muuttuu jälleen Eskoseni ja tällä kertaa vääjäämättä tekoälyn siivittämänä –  mitkähän nykyisistä keksinnöistä tuntuvat 20 vuoden kuluttua jo aivan arkisilta asioilta?

Maistiaisiksi tulevasta tarjoilemme tekoälyn säveltämän, sovittaman ja esittämän musiikkikappaleen  –  kappaleen sanoituksesta vastaa tekoäly, mutta yhteistyössä Otavian pitkäaikaisen henkilökunnan kanssa.


Yhteiskuntaorientaatio-kurssi – uusi alku Suomessa

Otavan Opiston uusi Yhteiskuntaorientaatio-kurssi  on hiljattain Suomeen muuttaneille tarkoitettu opintokokonaisuus, jonka tavoitteena on tarjota perustiedot suomalaisesta yhteiskunnasta, sen tavoista ja arvoista, sosiaali- ja koulutusjärjestelmästä, työelämään liittyvistä säännöistä ja odotuksista, Suomen valtion rakenteesta sekä oikeusjärjestelmästä. Kurssi kestää 70 oppituntia ja tarjoaa osallistujille kattavan katsauksen heidän uuteen kotimaahansa.

Tällä hetkellä opetusta järjestetään kahdelle ryhmälle: toinen opiskelee Mikkelissä maanantaista keskiviikkoon ja toinen Juvalla torstaista perjantaihin. Mikkelin ryhmän opiskelijoista noin puolet on eläkeläisiä, kun taas Juvan ryhmä koostuu kokonaan työikäisistä osallistujista.

Kurssilla ei keskitytä pelkästään luentoihin, vaan opetus perustuu vuorovaikutukseen. Uuteen ympäristöön perehdytään vertaamalla Suomen ja osallistujien lähtömaiden tapoja ja perinteitä sekä keskustelemalla niiden taustoista ja merkityksistä.  Tämä keskusteleva ja osallistava opetusmenetelmä auttaa ymmärtämään ja hyväksymään asioita, jotka saattavat aluksi tuntua vierailta tai oudoilta.

Kurssin sisältö ja oppimateriaalit räätälöidään opiskelijoiden tarpeiden mukaan. Työikäisten ryhmässä painopiste on erityisesti opiskelumahdollisuuksissa ja työnhakuprosessissa. Kurssille on kutsuttu myös kevytyrittäjä jakamaan omia kokemuksiaan, mikä voi innostaa ja rohkaista osallistujia yrittäjyyteen. Lisäksi ohjelmaan on suunniteltu vierailuja esimerkiksi kirjastoon ja kaupungintalolle.

Opetusta on nyt järjestetty kolmen viikon ajan, ja jo tässä ajassa on käynyt ilmi, kuinka hyödyllinen kurssi on osallistujille. Vaikka monet opiskelijoista ovat asuneet Suomessa yli vuoden – jotkut jopa kaksi vuotta – heiltä puuttuu edelleen kokonaiskuva suomalaisesta yhteiskunnasta. Puutteellinen kielitaito rajoittaa heidän vuorovaikutusmahdollisuuksiaan ja sosiaalista elämäänsä, minkä vuoksi kurssilla saadut tiedot ja keskustelut ovat heille erittäin arvokkaita.

Lisätietoja kurssista: anna.sallier@otavanopisto.fi, p. 040 193 2914


Digisiivet 55+ -hanke lähestyy päätöstään 

Hanketoiminnan avulla kehitetty Digisiivet 55+ -koulutus on suunnattu 55-vuotiaille ja sitä vanhemmille henkilöille, jotka haluavat kehittää media- ja digitaitojaan sekä hankkia tekoälyosaamista työmarkkinoita varten.

Hanke huipentui loppuseminaariin keskiviikkona 12.3.2025 Jyväskylän kristillisellä opistolla. Seminaarissa koottiin yhteen hankkeen saavutuksia, jaettiin kokemuksia sekä pohdittiin tulevaisuuden digiosaamisen kehittämistä, sekä kerrottiin koulutuksen toteutusoppaan ensimmäisestä versiosta.

Hanke toteutettiin yhteistyönä Otavan Opiston, Laajasalon opiston ja Jyväskylän kristillisen opiston kanssa. 

Lisätietoja hankkeesta ja hankkeen yhteystiedot: digisiivet55.fi


Kurkista tulevaisuuteen ja ennusta kuin Delfoin oraakkeli

Tulevaisuudentutkimuksen Delfoi-koulutuksessa perehdytään Delfoi- menetelmään ja sen ominaispiirteisiin sekä Otavan Opistolla kehitetyn eDelphi-verkko-ohjelmiston ominaisuuksiin ja sen erilaisiin toimintoihin. Koulutuksessa opitaan myös, kuinka menetelmää ja ohjelmistoa voidaan käyttää apuna mm.

  • opinnäytetöiden, pro gradu-tutkielmien ja väitöskirjojen valmistelussa
  • organisaatioiden tulevaisuuksien ennustamisessa ja ennakoinnissa
  • opetusalalla erilaisissa pedagogisissa tilanteissa kuten kiistanalaisia tai sensitiivisiä asioita käsiteltäessä.

Delfoi-koulutuksen osallistujat ottavat menetelmän haltuun tekemällä koulutuksen aikana oman tutkimuksensa ohjatusti Delfoi-menetelmän avulla. 

Opiskelijan tutkimusongelman ja -tavoitteen mukaisesti tutkimukselle määritellään ja nimetään konkreettinen asiantuntijaraati eli paneeli, jonka jäsenet vastaavat anonyymisti opiskelijan laatimiin kysymyksiin sähköisessä eDelphi-ympäristössä. Kun asiantuntijaraadin jäsenet ovat antaneet vastauksensa, ohjelmisto koostaa annetuista vastauksista opiskelijalle raportit analysoitaviksi ja tulkittaviksi.

Delfoi-menetelmäkoulutukseen ei ole erillisiä hakuaikoja, vaan koulutukseen voi hakeutua kukin tarpeensa ja aikataulunsa mukaan, sillä sähköinen hakemuslomake on avoinna verkossa 24/7.

Delfoi-menetelmäkoulutus koostuu noin kerran kuukaudessa järjestettävästä lähi- tai etätapaamisesta  sekä ohjatusta ja tuetusta etäopiskelusta,  jolloin opiskelija työstää omaa tutkimustaan tai projektiaan Delfoi-menetelmän avulla. Jokainen delfoi-opiskelija on velvoitettu osallistumaan opintojensa aikana vähintään  yhteen lähiopetusjaksoon Otavan Opistolla.

Koulutuksen lukukausimaksu sisältää tarvittavan ohjauksen, osallistumisen kerran kuukaudessa järjestettäviin Delfoi-pajoihin sekä eDelphi-menetelmäympäristön käyttöoikeuden. 

Tutustu tarkemmin Delfoi-tutkimusmenetelmään ja sen käyttöön täällä

Lisätietoja: Jukka Tikkanen, jukka.tikkanen@otavanopisto.fi, p. 044 794 5103


Mehiläishoidon ammatilliset perusteet 7.5.2025 – 25.10.2025

Jos olet ikinä suunnitellut ryhtyväsi mehiläishoitajaksi maalla tai kaupungissa, tee se nyt! Käytännönläheisen koulutuksen aikana voit tutustua uusiin siivekkäisiin työtovereihisi ja saat valmiudet toimia mehiläistarhaanana omien tavoitteidesi mukaisesti. Hae koulutukseen 14.4.2025 mennessä täällä

Otavan Opiston kesäkurssit 2025 – aina jotain uutta ja jotain vanhaa

Joka vuosi se yllättää! Kesä! Maaliskuussa ilma on Otavan Opistolla jo täynnä odotusta – kuinkahan monta vanhaa kesätuttua saapuu taas vieraaksemme ja kuinkahan monta uutta tuttavuutta solahtaa joukkoomme ihan huomaamatta?

Kun koulu loppuu eikä ole mitään tekemistä?

Varmat kesän merkit: koululaisten kesäloma ja koululaisten Viestintäleiri Rämälän koululla Mikkelissä. Heti kesäkuun alussa pistetään taas teltat pystyyn satoi tai paistoi. Viikon verran hauskaa kesätekemistä, uusia kavereita ja tietysti  niitä älyttömän hyviä mokkapaloja!

Kuva Laura Viherä


Otavan Opiston Musacorner

Otavan Opiston kesässä soi taas perinteisesti jykevä patinoitunut classic rock ja helmeilevän hyväntuulinen klassinen jazz, mutta oletko aina salaa haaveillut vanhan ajan lavatanssien satumaasta tai pustan kauneimmista tulipunaruusuista? Kun kitara surua soi ja hopeinen kuu luo merelle siltaa? Tule tulkitsemaan suomalaista sielunmaisemaan  karaokelavatansseihin tai tanssimaan kesäillassa karaokelaulajien tahdittamina.

Kuva Pete Nikulainen


Näyttää tosi vaikealta, mutta onkin tosi helppoa 🙂

Oletko jo tutustunut rentouttavaan Zentangle-piirustukseen, joka lieventää stressiä, parantaa keskittymiskykyä, lisää luovuutta ja harjoittaa piirtäjän silmä-käsi-koordinaatiota? Menetelmän oppii helposti kuka tahansa, piirtäminen on hauskaa ja se sopii kaikille iästä ja taiteellisista kyvyistä riippumatta.

Kuva Anne Overell

Kun on aihetta juhlaan – suunnittele oma sukuvaakuna!

Kaikilla on oikeus omaan vaakunaan –  ja mikä olisikaan juhlavampi tapa muistaa suvun vanhinta tai nuorinta juhlapäivänä kuin itse suunniteltu, toteutettu ja Suomen Heraldisen Seuran vaakunarekisteriin merkitty suku- tai henkilövaakuna?  Vaakunan voi suunnitella kuka tahansa myös ilman piirustustaitoa, sillä vaakunan muoto, kuviot ja värit perustuvat vaakunaselitykseen, eli heraldiseen selitykseen, jonka perusteella vaakuna saa aina lopullisen ulkomuotonsa. Koulutuksen sisällöstä ja opetuksesta vastaa heraldikko ja heraldiikan asiantuntija Harri Rantanen.

Kuva Harri Rantanen

Tutustu Otavan Opiston koko kesäkurssitarjottimeen 2025 ja tule viettämään Otavan Opistolle  pitkä tai lyhyt kesälomanen rakkaan harrastuksesi parissa.


Seitsemäs vuosi toden sanoo luontokuvauksessakin

Syksyn tullen käynnistyvät jälleen Otavan Opiston suositut noin vuoden mittaiset luontokuvauskoulukset, joiden sisällöistä ja opetuksesta vastaa ammattiluontokuvaaja Paavo Hamunen jo seitsemättä vuotta peräkkäin. Luontokuvauskoulutuksiimme on tähän mennessä osallistunut jo yli 100 aktiivista luontokuvauksen harrastajaa. 

Luontokuvauksen ammatilliset perusteet 13.10.2025 – 26.8.2026

Luontokuvaajan Master Class –jatkokoulutus 10.10.2025 – 30.6.2026

Aiemmin luontokuvauskoulutuksiimme osallistuneet ovat maininneet osallistumisensa syiksi erittäin monipuolisen ja laadukkaan opetuksen, mutta myös koulutusten tarjoaman konkreettisen mahdollisuuden irrottautua hyvällä omalla tunnolla omista arkisista askareista ja viettää laatuaikaa luonnossa hengenheimolaistensa seurassa.

Kuva Paavo Hamunen

Otavan Opiston tapahtumista, koulutuksista ja muista ajankohtaisista asioista kerrotaan myös Otavan Opiston Facebook-sivulla – käyhän tykkäämässä, niin kestät kuulolla!

https://www.facebook.com/otavanopisto

Otava Happy Jazz jälleen Otavan Opiston puistossa

Otavan Leijonat karjahtivat  jo 39. kerran:  Otava Happy Jazz 2025 -hyväntekeväisyyskonsertti  saapuu Otavan Opiston puistoon uudella sykkeellä lauantaina 5.7.2025 ❤️ Pistä päivämäärä allakkaan, pakkaa retkituolit mukaan ja  kokka kohti Otavaa. Konsertin ja puffetin tuotot käytetään paikallisten lasten-ja nuorten sekä ikääntyneiden hyväksi. Seuraa tapahtuman ilmoittelua täällä

Tervetuloa Otavan Opistolle – täällä ollaan jo valmiina! 

Otavan Opiston väki

Takaisin arkistoon