Tekoäly opetuksen tukena (TOT) -pajapäivillä kokoontuvat 15. – 16.9. ensimmäistä kertaa kaikki nykyiset ja tulevat tekoälyn tulenkantajat – tule mukaan innostavaan verkostotapahtumaan Otavan Opistolle oppimaan ja opettamaan!
Innovatiivisen työpajailun keskeisinä teemoina ovat tekoälyn käyttö oppimisen tukena ja tekoälyn rooli tulevaisuuksientutkimuksen Delfoi-menetelmän tukiälynä. Tavoitteena on syventää oppimisen näkökulmasta osallistujien aiempaa tekoäly-ymmärrystä ja osaamista konkreetisten ja käytännönläheisten esimerkkien avulla.
TOT-työpajoissa tutustutaan monipuolisesti ChatGPT:n peruskäyttöön opetusalalla, erilaisiin tekoälysovelluksiin ja niiden synnyttämiin uudenlaisiin mahdollisuuksiin ja työskentelytapoihin opiskelussa, opettamisessa, ohjaamisessa sekä tulevaisuuksientutkimuksen Delfoi-menetelmän apuvälineenä.
Työpajat rakennetaan osallistujavetoisesti – tavoitteena interaktiivinen vertaisoppiminen. Lisäksi ohjelmassa on asiantuntijoiden puheenvuoroja.
TOT-tapahtuma toteutetaan yhteistyössä Facebookin TOT-ryhmän aktiivien sekä Delfoi-kehittäjäyhteisön kanssa.
Ajankohta
perjantai 15.9.2023 – lauantai 16.9.2023
Aikataulu
Perjantai 15.9.2023 klo 16.00 – 21.00 + omatoimista verkostoitumista
Lauantai 16.9.2023 klo 9.00 – 14.00
Paikka
Otavan Opisto, Otavantie 2B, 50670 Otava (Mikkeli)
Työpajojen koordinointi ja ohjaus
TOT-tapahtuman koordinoinnista ja sisällöistä vastaavat Otavian tekoälyasiantuntijat.
Anne Rongas
Kehityspäällikkö Otaviassa, joka vaihtoi vuosituhannen vaihteessa alaa maanviljelystä opetusalalle. Kokemusta on karttunut lukio-opettajana, opettajien digitaitokouluttajana sekä organisaattorina opetusalan vertaisoppimisen kansanliikkeissä. Sydän palaa kestävän tulevaisuuden edistämiselle.
Kari A. Hintikka
Kehittämispäällikkö, ennakoija ja konseptisuunnittelija Otaviassa. Bottikuiskaaja, joka on suunnitellut chattibotteja sekä kouluttanut aikuisia ihmisiä digitaitoihin vuodesta 1999. Pitkän linjan tutkija digitalisaation vaikutuksista yhteiskuntaan ja ihmisiin. MA in New Media (1998). Tekee parhaillaan väitöskirjaa Jyväskylän yliopistossa tekoäly-chattibottien ja ihmisen välisestä suhteesta.
Lauri Ylä-Jussila
Kansanopiston opettaja (HI, YH, ET, FI, KETU) aikuislukion ja aikuisten perusopetuksen puolella. Mukana monenlaisessa hanke- ja kehittämistoiminnassa Otavialla, ja viime vuosina etenkin tekoäly ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen ovat olleet mukana työssä ja vapaa-ajan harrastuksissa monella eri tavalla. Pyrin jalkauttamaan oppimaani opiskelijoiden pariin matalan kynnyksen ja pitempien projektitöiden avulla.
Tilaisuudessa mukana myös muita vierailijaluennoitsijoita.
Hinnat
TOT-työpajatapahtuman hinta on 85€/hlö (sis. osallistumisen ohjelmaan ja työpajoihin sekä ohjelman mukaiset ruokailut; majoitus erikseen).
Majoittumismahdollisuus Otavan Opistolla (1hh/50e/hlö/yö, sis. aamiainen tai 2hh/25 e/hlö/yö, sis. aamiainen); huonevarauksen voi merkitä ilmoittautumislomakkeeseen.
Osallistumismaksu sekä mahdollinen majoittuminen laskutetaan seminaarin jälkeen ilmoittautumislomakkeeseen merkittyjen tietojen mukaisesti.
Osallistumismaksun ja majoituksen voi maksaa tapahtuman aikana myös käteisellä, pankki- tai luottokortilla, ePassilla, SmartumPay- tai Edenred-sovelluksilla. Kysy lisätietoja: kurssit@otavanopisto.fi
Ilmoittautuminen
Huom! Pajapäiville voi ilmoittautua aina tapahtuman alkuun saakka (linkki on avoinna); majoitusta on Otavan Opiston asuntolassa enää rajallisesti – kysy lisätietoja kurssit@otavanopisto.fi
TOT-pajapäiviin ilmoittaudutaan 1.9.2023 mennessä sähköisellä ilmoittautumislomakkeella. Paikkoja on rajoitetusti, joten kannattaa toimia nopeasti.
Peruutusehdot
Ilmoittautuminen on sitova. Ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen 1.9.2023 tapahtuneesta peruutuksesta veloitamme puolet jäljellä olevasta kurssimaksusta ja varatusta majoituksesta.
Mikäli osallistuja ei peruuta osallistumistaan ja/tai jättää osallistumatta kurssille tai koulutukseen, veloitamme koko kurssimaksun ja varatun majoituksen.
Pidätämme oikeudet muutoksiin.