Otavan Opisto on monenlaisten ihmisten kohtauspaikka. Eri-ikäiset, eritaustaiset ja eri tavoilla ajattelevat ihmiset tapaavat opistolla toisiaan ja oppivat toisiltaan. Ihmisten erilaisuus, yhteistyöhön kannustaminen ja tasavertainen avoin keskustelu ovatkin aina olleet opiston rikkaus ja voimavara.
Otavan Opiston Lääkislinjalle opiskelijoita saapuu aina useilta eri paikkakunnilta ympäri Suomea – kuka suoraan koulun penkiltä, kuka toisesta ammatista tai perheen piiristä.
Sijainti ja saapuminen
Otavan Opisto sijaitsee Otavan taajamassa, josta on Mikkeliin noin 13 km. Opistolle pääsee helposti niin etelästä kuin pohjoisesta omalla autolla, bussilla tai vaikka kaverin kanssa kimppakyydillä.
Osa opiskelijoistamme on jopa fillaroinut lähiviikoilla Mikkelistä aamuin illoin, mutta matka taittuu Mikkelistä Otavaan myös paikallisbusseilla. Kauempaa junalla tai bussilla saapuvat voivat nousta suoraan Mikkelin matka-asemalta samaisiin paikallisbusseihin. Linja-autoliikenne ja junayhteydet Mikkeliin ovat eri puolilta Suomea moninaiset.
Mikkelin paikallisliikenne huomioi Lääkislinjan opiskelijat siten, että Mikkelistä aamuisin lähtevä paikallisbussi pysähtyy opiston viereisellä pysäkillä, josta on vain lyhyt harppaus Lääkislinjan opetusluokkaan.
Lääkislinjan lukujärjetys laaditaan myös siten, että aamun bussilla ehtii hyvin tunnille ja iltapäivällä opetus päättyy niin, että tunnilta ehtii kiireettä Mikkelin keskustaan lähtevään paikallisbussiin.
Joustavaa monimuoto-opiskelua
Lukuvuoden aikana Lääkislinjalla on kahdeksan lähiopetusviikkoa, jolloin osallistutaan tehokkaaseen lähiopetukseen Otavassa. Lähiopetusviikkoja seuraa etäopetusviikot, joiden ajaksi suunnataan opiskelemaan kotiin kukin tahoillensa.
Etäviikoillakaan ei puurreta opiskelun parissa yksin, vaikka opetusryhmä hajaantuukin ympäri Suomea. Saat opettajalta aina ohjeet kunkin etäopiskeluviikon aikana luettavista ja kerrattavista asioista. Etäviikoilla teet runsaasti erityyppisiä tehtäviä ja voit osallistua myös etäopetus-luennoille. Lisäksi voit ottaa etäviikoilla yhteyttä opettajaan whatsapp-ryhmän kautta ja etäviikkojen aikana voidaan järjestää erilaisia etä-tapaamisia sähköisiin oppimisympäristöihin.
Mikkelissä ja sen lähialueella asuvat opiskelijat ovat järjestäneet aiemmin lähitapaamisia kirjastoon ja niihin kauempana olevat opiskelijat voivat liittyä mukaan esimerkiksi skypen kautta. Osa opiskelijoista on opiskellut kokopäiväisesti, osa opiskelijoista on osannut onnistuneesti yhdistää etäviikkojen lomaan työssäkäyntiäkin.
Toivotaan, että nämä meneillään olevat poikkeusolot ovat ohitse jo syksyn tullen ja pääsemme aloittamaan uuden lukuvuoden normaalioloissa. Poikkeusolojen jatkuessa Lääkislinja aloitetaan etäopiskeluna ja lukuvuoden kuluessa joustavasti siirrytään normaaliin monimuoto/hybridi-opetukseen.
Majoittuminen
Jos saavut opiskelemaan Lääkislinjalle kauempaa ja tarvitset yösijaa Otavassa, tarjoamme opiskelija-asuntolassamme edullisen majoituksen lähiviikoille. Asuntolassamme saat majoittua samassa huoneessa ja saman huonetoverin kanssa koko lukuvuoden kaikkien lähiopetusviikkojen aikana.
Voit tarpeen vaatiessa majoittua opiskelija-asuntolaamme jo opetusta edeltävänä sunnuntaina, jolloin olet valmiina opiskeluun heti maanantaiaamuna. Aamu-unisille asuntolan sijainti on loistava, sillä aamuisin suínun ei tarvitse varata aikaa muuhun kuin aamupalan syömiseen ja luokkatilaan saapumiseen.
Ruokailut
Otavan Opiston ruokala Pata Seiska tarjoaa lähiviikoilla maittavan lounaan ja iltapäiväkahvit koko opetusryhmälle. Asuntolassa asuville on tarjolla lisäksi monipuolinen aamupala ja päivällinen.
Ruokalassa ruokailee opiston henkilökuntaa, opiskelijoita ja lisäksi Otavan alakoulun väkeä. Ruokalan keittiöhenkilökunta on asiantuntevaa ja he ovat saaneet paljon kiitosta opiskelijoilta vuoden kohokohtien huomioimisesta sekä terveellisestä, runsaasta ja monipuolisesta lounaasta. Lisäksi opiskelijoiden erilaiset erityisruokavaliot ja allergiat huomioidaan aina huolellisesti ja tapauskohtaisesti.
Vapaa-aika
Lähiopetuksen oppituntien jälkeen opiskelijoilla on mahdollisuus omaehtoiseen opiskeluun ja/tai virkistäytymiseen vaikkapa luontopolulla tai asuntolan kuntosalilla. Otavan uimaranta sijaitsee kävelymatkan päässä opistolta ja Otavan kirjasto palvelee iltaisin samassa pihapiirissä.