fbpx

Maisema-, kasvi- ja makrokuvaus – luonnon yksityiskohtien kuvaaminen  15.5.-25.5.2023 (verkkokurssi)

15.-25.05.2023

Makro- ja yksityiskohtakuvaus on oivallinen tapa kasvien, hyönteisten ja muiden luonnon minimalististen aiheiden dokumentointiin ja biologisten erityispiirteiden esittämiseen. Luonnon pienimmät ja herkimmät yksityiskohdat, muodot, värit, tunnelmat sekä eläin- ja kasvilajit avautuvat näin laajemmassa perspektiivissä.

Aiheen hahmottaminen on yksilöllistä ja tätä myös painotamme kurssilla kunkin kuvaajan kohdalla erikseen. Perehdymme dokumentoinnin lisäksi myös luovaan ja ennakkoluulottomaan aiheen hahmottamiseen eli luoviin tekniikoihin. Luonnossa kaikki on syvimmillään muotoja, värejä, abstraktioita.

Perehdymme maisemakuvauksen tekniikoihin, mm. vanhojen mestareiden tapaan nähdä maisemat ja avaamme, kuinka he käyttivät kameraa saavuttaakseen huippukuvia. Maisemakuva oli aikoinaan mustavalkoinen – opettelemme näkemään kuvan myös mustavalkoisena ja värillisenä. Avain niin perinteisiin kuin luoviinkiin kuviin on tekniikan hallinta. Vinkit kuvien säätämiseen käydään läpi tehtävien palautuksen yhteydessä myös Lightroom- ja Photoshop- ohjelmien avulla.

Kurssin sisältö

Kurssilla tutustumme lähikuvauskalustoon kuten:

  • lähikuvausobjektiiveihin, loittorenkaisiin, lähilinsseihin ja muuhun lähikuvauksessa tarvittavaan välineistöön, kuten suotimiin, kameran tukemiseen ”hernepussilla” ja jalustoilla.

Opettelemme ja harjoittelemme myös

  • aiheen sommittelua, kuvan elementtien näkymistä kuva-alalla kuvakulman, polttovälin ja aukkoarvon avulla, aiheen valaisemista luonnonvalolla ja keinovalolla sekä kuvaustilanteen tunnelman esille tuomista
  • maisemakuvauksen mestareiden tyylejä
  • eri maisemakuvauksen tyyppejä: kaupunkiluonto, kulttuurimaisema, erämaa, koskematon luonto  
  • kuvien jälkikäsittelyä, jotta kuvasta saadaan oikea sävyalue julkaisua varten.

Tutustumme kurssilla myös

  • erilaisten kuvattavien kasvien- ja hyönteisten elinympäristöihin ja
  • opettelemme tekemään perhosbaarin hyönteisten houkutteluun.

Aika ja paikka

Kurssi järjestetään Otavan Opiston hallinnoimalla verkkoalustalla 15.5.-25.5.2023; kurssin verkko-opetusluokka ja materiaalilinkit sulkeutuvat kurssin jälkeen

Kurssiaikataulu (verkkoluennot, tehtävien tarkastus ja palautteet)

  • ma 15.5. klo 18.00-20.15
  • ke 17.5. klo 18.00-20.15 (tehtävien tarkistus / palaute)
  • ma 22.5. klo 18.00-20.15
  • to 25.5. klo 18.00-20.15 (tehtävien tarkistus / palaute)

Kurssi koostuu neljästä 2h verkkoluennosta sekä kurssilaisille annettavista ohjatuista tehtävistä, tehtävien tarkistuksista, palautteista ja ohjeistuksista.

Verkkokurssilta saa osallistumistodistuksen, joka edellyttää läsnäoloa opetusistunnoissa ja annettujen oppimistehtävien suorittamista sovituissa aikatauluissa.

Opetus

Verkkokurssit järjestetään arki-iltoina klo 18.00-20.15 välisenä aikana yllä esitettyjen aikojen mukaisesti. Verkkoistunnossa kurssilaisille annetaan luentojen lisäksi tehtäviä valmisteltavaksi ennen seuraavaa istuntoa ja tehtävien ratkaisuja käydään läpi yhdessä seuraavassa istunnossa.

Opetus verkkokurssilla tapahtuu kuten tavallisessa luokkahuoneessa – opettaja opettaa verkkoalustalla ja opiskelijat voivat esittää opettajalle kysymyksiä opetuksen edetessä mikrofoninsa kautta tai chat-toiminnon avulla sekä keskustella yhdessä kiinnostavista aiheista.

Kurssille ilmoittautuneille ja kurssimaksun maksaneille lähetetään ilmoittautumisajan päätyttyä kurssikirje ja henkilökohtainen linkki, jota klikkaamalla opiskelija pääsee kirjautumaan opetusluokkaansa; kurssin opettaja on aina koko opetusajan paikalla luokassa oman tietokoneensa välityksellä.

Kurssin opettaja ottaa yhteyttä jokaiseen osallistujaan aina ennen kurssin alkua, jolloin varmistetaan laitteiden ja verkkoyhteyden toimivuus kurssin aikana.

Opettaja

Verkkokurssin opettajana toimii ammattiluontokuvaaja Paavo Hamunen Suomen Luontokuvainstituutista.

Valokuvaaja ARPS Paavo Hamunen tunnetaan kansainvälisesti mainetta ja palkintoja saavuttaneista luontokuvistaan ja näyttävistä luontokirjoistaan. Viimeisin kuva- ja tietoteos toteutettuna yhdessä Pirkko Siikamäen kanssa ilmestyi helmikuussa 2018. ”Oulankajoki Muutoksen virta” oli vuoden luontokuvakirjaehdokkaana.

Paavon vuosikymmenien kokemus monipuolisena valo- ja videokuvaajana, hänen syvä luonnontuntemuksensa ja vankka tietämys eri lajien käyttäytymisestä on tehnyt hänestä Suomen kysytyimmän ja arvotetuimman kouluttajan luontokuvauksen, luonnontuntemuksen kuin kuvankäsittelyn ohjelmistohallinnan alueella.

Paavo Hamusen moniin merkittäviin saavutuksiin kuuluu mm. maailman suurimman luontokuvakilpailun eli WPY (Wildlife Photograher of the Year) sarjavoitto – korkealle arvostettu palkinto, jonka vain harva suomalainen kuvaaja on yltänyt. Paavo on yksi Suomen ammattiluontokuvaajat ry:n perustajäsenistä ja hän on toiminut useampaan otteeseen Vuoden luontokuva -kilpailun tuomaristossa, myös vuonna 2021. Paavo Hamunen toimi 2017-2018 yliopisto- opettajana ”Soveltavan kuvataiteen ja luontokuvauksen” maisteriohjelmassa Lapin yliopistossa.

Opiskeluvälineet

Verkkokurssille osallistumiseen tarvitset:

  • tietokoneen, jossa on kaiutin, mikrofoni ja kamera (suositeltava); voit käyttää myös kuulokemikrofonia
  • hyvän verkkoyhteyden
  • kameran kuvaustyöskentelyyn

Laajuus

Kurssin laajuus 0,8 ov.  Kurssi koostuu verkkoluennoista sekä ohjatuista ja tuetuista etäopiskelutehtävistä. Tehtäviin saa tarvittaessa apua ja tukea kurssin opettajalta.

Osallistumistodistus

Verkkokurssilta saa osallistumistodistuksen, joka edellyttää läsnäoloa opetusistunnoissa ja annettujen oppimistehtävien suorittamista sovituissa aikatauluissa.

Hinta

Verkkokurssin hinta on 135 €/hlö (sis. opetuksen, tehtävät ja kurssilla käsiteltävä materiaali).

Kurssille osallistuminen vahvistetaan ilmoittautumalla kurssille sähköisen lomakkeen kautta (alla); ilmoittautuneille lähetetään ilmoittautumisajan päätyttyä vahvistus kurssin toteutumisesta ja linkki verkkopankkiin kurssimaksun maksua varten.

Kurssimaksun voi maksaa myös ePassilla, SmartumPay- ja Edenred–sovelluksella.

Huom! Älä maksa sovelluksellasi mitään ennen kuin olet sopinut erikseen maksutapahtumasta Otavan Opiston kanssa – kysy lisätietoja kurssit@otavanopisto.fi

Lisätietoja

Lisätietoja:  kurssit@otavanopisto.fi tai 044 794 3565.

Ilmoittautuminen

Luontokuvauksen peruskurssille ilmoittaudutaan sähköisesti 10.5.2023 mennessä sähköisellä ilmoittautumislomakkeella.

Peruutusehdot

Ilmoittautuminen on sitova ja ilmoittautumisen yhteydessä sitoudut maksamaan varausmaksun (50€/ilmoittautuminen; sis. kurssin hintaan) peruuttaessasi osallistumisesi ennen kurssin alkua. Varausmaksu palautetaan ainoastaan siinä tapauksessa, että Otavan Opisto joutuu peruuttamaan kurssin.

Pidätämme oikeudet muutoksiin.