Jazz on iloinen asia ja aina ajankohtainen – annetaan siis kesän ja ilon jälleen kuplia klassisen jazzin yhtyesoittokurssilla!
Klassisen jazzin yhtyesoittokurssilla perehdytään yhdessä soittamisen kautta perinteisen jazzmusiikin ohjelmistoon ja tyyleihin, luovaan yhtyetoimintaan ja pelottomaan esiintymiseen. Yhtyeiden ohjauksen lisäksi kurssin opettajat luennoivat viikon aikana erilaisista yhteissoiton kannalta oleellisista aiheista. Keskeisessä roolissa on jazzmusiikille ominainen rytmiikka ja sen ymmärtäminen.
Pyrkimyksenä on antaa oppilaille vinkkejä yhteissoiton edistämiseksi maanläheisellä ja konkreettisella tasolla. Kunkin instrumentin soittaja voi saada käytännön tilanteessa opastusta juuri oman instrumenttinsa kuvakulmasta, sillä kaikki opettajat opastavat kaikkia yhtyeitä tasapuolisesti.
Kurssin sisältö
- Kurssiopetusta maanantaista perjantaihin; iltaisin vapaaehtoiset jamit
- Kurssiyhtyeet esiintyvät mahdollisuuksien mukaan torstaina 27.7.2023 myöhemmin ilmoitettavassa keikkapaikassa
- Kurssilaisista kootaan vapaaehtoinen marssiyhtye esiintymään ko. keikkatilaisuuden alussa
- Kurssiyhtyeet esiintyvät matineassa perjantaina 28.7.2023 Otavan Opiston juhlasalissa
- Kurssin etkot Otava Happy Jazz –tapahtumassa poikkeuksellisesti jo lauantaina 8.7.2023
Kurssiin kuuluu myös etäosuus, jolloin harjoitellaan ennen kurssin alkua etukäteen lähetettävien ennakkoharjoitteluohjeiden mukaisesti. Ennakkomateriaali lähetetään osallistujille kesäkuun 2023 loppuun mennessä.
Ajankohta
maanantai 24.7.2023 – perjantai 28.7.2023
Paikka
Otavan Opisto, Otavantie 2B, 50670 Otava (Mikkeli)
Kurssin johtaja
Kitaristi Petri Krzywacki
Osallistumisedellytys ja oppilasvalinta
Kurssille valitaan sekä soittajia että laulajia, joista kootaan sopiva määrä pienyhtyeitä.
Pienyhtyeiden lisäksi leirillä kootaan vapaaehtoinen marssiyhtye, joka esiintyy mahdollisessa keikkatilaisuudessa kurssin aikana.
Osallistujilta vaaditaan oman instrumentin hallintaa (soitto- tai lauluopetusta ei kurssilla anneta), nuotinlukutaitoa sekä kykyä ja halua pienyhtyetyöskentelyyn.
Opettajaryhmä tekee oppilasvalinnan heti ilmoittautumisajan päätyttyä. Valituille lähetetään kurssikirje, ohjelma/aikataulu sekä ennakkomateriaali ja ohjeet kotiharjoittelua varten.
Hinta
Kurssin hinta on 385€/hlö (sisältää koulutuksen ja ohjelmanmukaiset ruokailut sekä pääsylipun Otava Happy Jazz -puistokonserttiin; majoitus erikseen).
Hinta sisältää opetuksen ja ateriapalvelut maanantaista perjantaihin alkaen maanantain lounaasta ja päättyen perjantaina iltapäivän päätöskahveihin (aamupala, lounas, iltapäiväkahvi, päivällinen).
Kurssiosallistuminen varataan ilmoittautumalla sähköisesti kurssille alla olevan linkin kautta.
Kurssimaksu (sis. varausmaksu) ja mahdollinen majoitus laskutetaan kurssin jälkeen tai ne voi maksaa Otavan Opistolla käteisellä, pankki/luottokortilla, ePassilla ja SmartumPay- tai Edenred- sovelluksilla kurssin päätöspäivänä lähtökahvien yhteydessä.
Ilmoittautuminen on sitova ja ilmoittautumisen yhteydessä sitoudut maksamaan varausmaksun peruutustustapauksessa (100€/ilmoittautuminen), joka laskutetaan kurssin jälkeen.
Majoitus
Huom! Tällä hetkellä Otavan Opistolla ei ole enää majoitusta tarjolla opiskelija-asuntolassa, mutta leirille voi vielä ilmoittautua, jos majoittuu omatoimisesti toisaalla majoutusliikkeessä, kesämökillä tai vaikka asuntoautossa.
Leirin aikana on mahdollisuus majoittua Otavan Opiston opiskelija-asuntolassa Otavan Opiston pihapiirissä:
- 1hh/180€/hlö (4 yötä; sis. aamiainen)
- 2hh/100€/hlö (4 yötä; sis. aamiainen)
Majoitustoiveita pyritään noudattamaan, mutta eri majoitusvaihtoehtoja on tarjolla rajallisesti ja vuodepaikkoja sen vuoksi rajoitetusti.
Lisäyö-majoittumisen mahdollisuudesta (esim. saapuminen sunnuntaina ennen kurssia tai lähtö lauantaina kurssin jälkeen) tulee tiedustella hyvissä ajoin ennen kurssin alkua. Lisäyö maksaa 25 €/hlö.
Tiedustelut
kurssit@otavanopisto.fi tai puh. 044 794 3565
Ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen 15.5.2023 mennessä sähköisellä ilmoittautumislomakkeella.
Peruutusehdot
Ilmoittautuminen on sitova ja ilmoittautumisen yhteydessä sitoudut maksamaan varausmaksun (100€/ilmoittautuminen), jota ei palauteta. Varausmaksu palautetaan ainoastaan siinä tapauksessa, että Otavan Opisto joutuu peruuttamaan kurssin.
Ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen 15.5.2023 tapahtuneesta peruuttamisesta/kurssilta poisjäännistä veloitamme puolet jäljellä olevasta kurssimaksusta ja varatun majoituksen hinnasta.
Mikäli osallistuja ei peruuta osallistumistaan ja/tai jättää osallistumatta kurssille tai koulutukseen, veloitamme koko jäljellä olevan kurssimaksun.
Pidätämme oikeudet muutoksiin.