fbpx

Classic Rock – bassoleiri 4.-9.6.2023 (Otava)

04.-09.06.2023

Classic rock on nimitys, jolla tarkoitetaan 1960- ja 1970-luvun suosittujen rockyhtyeiden esittämää musiikkia – eikä vähiten siksi, että näitä vuosien varrella patinoituneita rockklassikoita arvostetaan edelleen suuresti tuolloin nuoruuttaan eläneiden keskuudessa.

Classic Rock –bassoleirillä tutkitaan basson roolia ja merkitystä klassikkorockmusiikissa ja opetellaan soveltamaan leirillä opittua käytäntöön komppiparin eli rumpalin kanssa. Leirin aikana hiotaan basson vaatimat rocksoiton soittotekniikat kuntoon ja tutustutaan erilaisiin soittotapoihin kuten esim. plektran käyttöön sekä rockmusiikissa käytettyihin basson efekti – ja vahvistinlaitteisiin. Leirillä käsitellään myös muita bassonsoittotekniikoita kurssilaisten kiinnostuksen mukaan sekä annetaan bassolla improvisoinnillekin mahdollisuus.

Kurssi soveltuu kaikille bassonsoitosta kiinnostuneille. Oppitunnit koostuvat koko ryhmälle avoimista yksityistunneista, henkilökohtaisista harjoituksista (yhteisen ajan ulkopuolella) sekä vuorovaikutteisesta luento-opetuksesta. Ota mukaan omat soittimesi ja vahvistimesi.

Samanaikaisesti bassoleirin kanssa Otavan Opistolla järjestetään Classic Rock -rumpukesäleiri ja Classic Rock-kitaraleiri – luvassa on käytännönläheisiä luentoja rumpalin, basistin ja kitaristin yhteistyöstä ja miten soitto saadaan rokkaaamaan yhteen parhaimmalla mahdollisella tavalla. Sitten treenataan, treenataan ja treenataan.

Vinkatkaa leiristä myös tutuille basisteille, rumpaleille ja kitaristeille, niin pääsette itsekin jammailemaan yhdessä iltaisin. Bassottelu on ihan parasta!

Leiriin sisältyy Classic Rock-pitoiset ennakkotehtävät, jotka lähetetään ilmoittautuneille ilmoittautumisajan päätyttyä valmisteltaviksi ja harjoiteltaviksi ennen leiriä.

Ajankohta

sunnuntai 4.6.2023 – perjantai 9.6.2023

Kurssi alkaa sunnuntaina 4.6.2023 klo 16.00 ja päättyy perjantaina 9.6.2023 klo 14.00.

Paikka

Otavan Opisto, Otavantie 2B, 50670 Otava (Mikkeli)

Opettaja

Leirin sisällöstä ja opetuksesta vastaa free lance -muusikko Tomi Harrivaara, joka toimii Porin Palmgren -konservatorion bassonsoiton lehtorina ja soittaa/opettaa sekä kontra- että sähköbassoa.

Hinta

Kurssin hinta on 385€/hlö (sis. opetuksen, ohjatut ja tuetut ennakkotehtävät ja kurssiohjelman mukaiset ateriapalvelut). Huom! majoitus erikseen.

Sunnuntaina 4.6.2023 ei ole ateriapalveluja Otavan Opistolla, vaan jokaisen tulee huolehtia ruokailustaan itse.  Asuntolan keittiöt ovat käytettävissä, Otavan K-kauppa ja Sale ovat avoinna myöhään iltaan – Otavan keskustassa palvelee myös Bar & Bistro Route 431, Otavantie 1, 50670 Otava.

Kurssiosallistuminen vahvistetaan ilmoittautumalla kurssille alla olevan sähköisen lomakkeen kautta; kurssimaksun 385 e/hlö (sis. varausmaksu) ja mahdollisen majoituksen voi maksaa Otavan Opistolla kurssin päätöspäivänä käteisellä, pankki- tai luottokortilla, ePassilla, Smartum- tai Edenred-sovelluksilla tai se laskutetaan kurssin jälkeen. Kysy lisätietoja kurssit@otavanopisto.fi

Ilmoittautuminen on sitova ja ilmoittautumisen yhteydessä sitoudut maksamaan varausmaksun peruutustapauksessa (100 e/hlö) ja se laskutetaan kurssin jälkeen. Varausmaksu palautetaan ainoastaan siinä tapauksessa, että Otavan Opisto joutuu peruttamaan kurssin.

Majoitus

Majoittumismahdollisuus leirin aikana Otavan Opiston opiskelija-asuntolassa

125€/2hh (5 yötä, sis. aamiainen)
225€/1hh (5 yötä, sis. aamiainen)

Majoitustoiveita pyritään noudattamaan, mutta eri majoitusvaihtoehtoja on tarjolla rajallisesti.

Lisäyö-majoittumisen mahdollisuudesta tulee tiedustella hyvissä ajoin ennen kurssin alkua. Lisäyö maksaa 25 €/hlö.

Lisätietoja

kurssit@otavanopisto.fi tai p. 044 794 3565.

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen 5.5.2023 mennessä sähköisellä ilmoittautumislomakkeella.

Peruutusehdot

Ilmoittautuminen on sitova ja ilmoittautumisen yhteydessä sitoudut maksamaan varausmaksun peruutustapauksessa (100€/ilmoittautuminen), jota ei palauteta. Varausmaksu palautetaan ainoastaan siinä tapauksessa, että Otavan Opisto joutuu peruuttamaan kurssin.

Ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen 5.5.2023 tapahtuneesta peruuttamisesta/kurssilta poisjäännistä veloitamme puolet jäljellä olevasta kurssimaksusta ja varatun majoituksen hinnasta.

Mikäli osallistuja ei peruuta osallistumistaan ja/tai jättää osallistumatta kurssille tai koulutukseen, veloitamme koko jäljellä olevan kurssimaksun.

Pidätämme oikeudet muutoksiin.