Tiistaina 3.3.2026 järjestettiin webinaari, jossa keskusteltiin historiasta kirjoittamisen erityispiirteistä sekä Otavan Opiston historiallisen kertomisen kirjoituslinjasta. Webinaarissa haastateltiin kirjoituslinjan vetäjää ja kirjailijaa Jenni Linturia.
Linturi haluaa ravistella ajatusta siitä, miten historiasta kerrotaan ja miten historialliseen romaaniin suhtaudutaan. Tästä halusta sai alkunsa myös historiallisen kertomisen kirjoituslinja, joka järjestettiin Otavan Opistossa ensimmäisen kerran keväällä 2024. Linturi toivoo, että kirjoituslinja olisi paikka, jossa voidaan yhdessä pohtia uudenlaisia tapoja kertoa historiasta.
”Me ollaan näiden kahden vuoden aikana hyvin pöyhitty ajatusta siitä, mitä historiasta kertominen voi olla”, Linturi toteaa.
Historiallisen kertomisen kirjoituslinjalla työstetään omia käsikirjoituksia vertaisryhmissä. Lisäksi tutustutaan asiantuntijoiden avulla historiasta kirjoittamisen teoriaan ja käytäntöön.
Lukuvuoden kestävä linja vaatii osallistujilta paljon, mutta se myös tarjoaa tärkeää tukea ja työkaluja kirjoittajille.
”Linja vaatii sitoutumista. Linjalla kirjoitetaan paljon ja luetaan paljon toisten tekstejä”, Linturi korostaa. ”Se vaatii myös jonkin idean käsikirjoituksesta. Sen ei tarvitse olla missään tapauksessa valmis, vaan idea voi olla hyvin alussa.”
Kirjoituslinjan käyneet ovat arvostaneet etenkin ryhmän vertaistukea sekä sitä, että linja asettaa selkeät raamit ja deadlinet omalle kirjoittamiselle. Myös muiden kirjoitusprojektien seuraamista ja linjan monipuolisia sisältöjä on pidetty antoisina.
