Luontokuvauksesta elinvoimaa Etelä- Savoon –EAKR-hanke järjestää verkostoitumistapahtuman luontokuvauksesta kiinnostuneille kuvaajille sekä muille luontoalan toimijoille ja yrittäjille yhteistyössä Otavan Opiston kanssa. Tule mukaan!
Luennollaan Taru Rantala kertoo kuvaustyylistään, kuvistaan ja matkastaan kuvaajana ja toivoo myös antavansa inspiraatiota lähiluonnon näkemiseen uusin silmin.
Historiallisen kertomisen tekstipajassa työstetään historiaan sijoittuvia tai historiaa käsitteleviä käsikirjoituksia niin kielen kuin rakenteen osalta.
Mielikuvitus on luovan luontokuvaajan tärkein työkalu ja Master Class-koulutus antaa sinulle tekniset ja kerronnalliset valmiudet nousta rohkeasti esiintymislavalle ja antaa kuviesi puhua yleisöllesi. Hae koulutukseen!
Maleador. Tuo mystinen saari. On kerrottu, että se on pullollaan määrättömiä rikkauksia. Vaaroja uhmaten seikkailijamme purjehtivat myrskyjen läpi kuin ammattilaiset merenkävijät ainakin.
Historiallisen kertomisen kirjoituslinja on suunnattu ihmisille, joilla on suunnitteilla tai työn alla historiaan sijoittuva tai historiaa käsittelevä käsikirjoitus.