fbpx

KETU2 – Systeeminen ajattelu (2op)

KETU2 – Systeeminen ajattelu (2 op) on koulukohtainen valinnainen ja tekoälymyönteinen opintojakso, jossa korostetaan ekososiaalisen sivistyksen arvoja ja tutkivaa oppimista. Tavoitteena on ymmärtää kestävän tulevaisuuden rakentamisen kannalta merkittävien suursysteemien taloudellisia, kulttuurisia, ekologisia ja sosiaalisia vuorovaikutussuhteita sekä löytää näihin liittyviä ratkaisuja. Opiskelijat valmistelevat tutkimustuotoksen tarkasti rajatusta pienemmästä systeemistä, hyödyntäen esimerkiksi kenttätyömenetelmiä, erilaisia kirjallisia lähteitä (ja muitakin) ja/tai tekoälyä. Opintojakso painottaa monitieteistä ja luovaa osaamista, ympäristöosaamista sekä yhteiskunnallista osaamista, ja se arvioidaan suoritusmerkinnällä. Opintojakson painotukset voivat muuttua hieman eri toteutuskertojen välillä.

Opintojakso on ilmainen kaikille Nettilukion ja Otavan Opiston aikuislukion opiskelijoille, myös aineopiskelijoille. Opintojakso järjestetään kerran vuodessa huhti-toukokuun aikana. Ilmoittautuminen opintojaksolle avautuu aina helmikuun alussa Muikkuoppimisympäristössä.

Opintojaksolle otetaan enintään 25 opiskelijaa

Lisätietoja opintojaksosta voit pyytää opintojakson opettajilta Lauri Ylä-Jussilalta (lauri.yla-jussila(at)otavia.fi ja Kari A. Hintikalta (kari.hintikka(at)otavia.fi 

Yt. Lauri & Kari 

OPINTOJAKSON ALUSTAVA AIKATAULU, K2024

1. Verkkotapaaminen (ti 9.4.2023, 18:00 – 19:30) meet.google.com/tbh-veiy-dbi 

(Kari A. Hintikka ja Lauri Ylä-Jussila)

  • Opintojakson aloitus: Kurssin tavoitteet, eteneminen ja teema 
  • Tekoälyn ja systeemisen ajattelun merkitys kestävyysajattelussa 
  • Oppimispäiväkirjan käyttöön opastus 

2. Verkkotapaaminen (to 11.4.2023, 18:00 – 19:30) meet.google.com/moq-oeav-ggv

(Kari A. Hintikka ja Lauri Ylä-Jussila)

  • Johdatusta systeemiseen ajatteluun I: Tekoälyn integrointi systeemiseen ajatteluun 
  • Projektityön aiheiden valinta: Tekoälyn hyödyntäminen pienen systeemisen tutkielman teossa
    • Aiheet: Miten voisin hyödyntää tekoäly opiskelussani muutoin kuin että se kirjoittaa esseen puolestani? – Tarkka analyysi. Hlökoht. testaus ja raportointi. Systeemin keskiössä voi olla itse. tjms
    • Oman oppimisen utopia? Miten tekoäly voisi olla sen toteuttamisen tukena, ja mitkä kaikki seikat systeemiset vaikuttavat siihen, että voiko utopia toteutua

3. Verkkotapaaminen (ti 16.4.2023, 18:00 – 19:30) meet.google.com/tbh-veiy-dbi

  • Johdatusta systeemiseen ajatteluun II (Kari A. Hintikka ja Lauri Ylä-Jussila)
  • Oman työselosteen hahmottelua ja tekoälyn soveltaminen (Lauri Ylä-Jussila, Kari A. Hintikka)
    • Sopivien generatiivisten tekoälyjen valinnan tukemista eri projekteihin: esimerkiksi ChatGPT tai kuvageneraattorit, tai oppivat kone 

4. Verkkotapaaminen (to 18.4.2023, 18:00 – 19:30) meet.google.com/moq-oeav-ggv

  • Vierailijaluento 1: Jukka Lehtoranta: *tarkka teema tarkentuu keväällä 2024

5. Verkkotapaaminen (ti 23.4.2023, 18:00 – 19:30) meet.google.com/tbh-veiy-dbi

  • Vierailijaluento 2: Matleena Laakso: *tarkka teema tarkentuu keväällä 2024

6. Verkkotapaaminen (to 25.4.2023, 18:00 – 19:30) meet.google.com/moq-oeav-ggv

  • Seminaari 1: Oman työselosteen suunnitelman esittely ja keskustelu
  • Tutkimuskysymyksen aihion palautus

7. Verkkotapaaminen (ti 30.4.2023, 18:00 – 19:30) meet.google.com/tbh-veiy-dbi

  • Vierailijaluento 3: Riikka Marttinen (Eo-liitto): *tarkka teema tarkentuu keväällä 2024

8. Verkkotapaaminen (to 2.5.2023, 18:00 – 19:30) meet.google.com/moq-oeav-ggv

  • Seminaari 2: Projektityön välitsekki, rajaukset ja täydennykset
  • Tekoälyn hyödyntäminen tieteellisessä tutkimuksessa korkea-asteen opinnoissa
  • Vertaisarviointi ja palautteenanto

9. Verkkotapaaminen (ti 7.5.2023, 18:00 – 19:30) meet.google.com/tbh-veiy-dbi

  • Projektityön ohjausta: Menetelmiä, välineitä ja tekoälyn integrointi
  • Keskustelu ja reflektointi: Tekoälyn haasteet ja mahdollisuudet projektissa

10. Verkkotapaaminen (to 9.5.2023, 18:00 – 19:30) meet.google.com/moq-oeav-ggv

  • Tulevaisuuden näkymät ja skenaariot tekoälyssä
  • Projektityön edistäminen ja hiominen

11. Verkkotapaaminen (ti 14.5.2023, 18:00 – 19:30) meet.google.com/tbh-veiy-dbi

  • Projektityön viimeistely: Ohjausta ja mentorointia

12. Verkkotapaaminen (to 16.5.2023, 18:00 – 19:30) meet.google.com/moq-oeav-ggv

  • Projektityön esittely ja arviointi
  • Palaute ja kurssin päätös
  • Jatkosuositukset ja päätössanat
  • Oppimispäiväkirjan palautus viimeisen kerran jälkeen

Hinta

Opintojakso on täysin ilmainen kaikille toisen asteen opiskelijoille

Sijainti

Opintojakso järjestetään aikaansidottuna verkko-opetuksena Google Meetsissä ja Howspacessa 9.4.2023 – 16.5.2024. Opintojakso sisältää myös itsenäistä etäopiskelua.

Kuva, joka sisältää kohteen animaatio, clipart

Kuvaus luotu automaattisestiKuva, joka sisältää kohteen Fontti, logo, Grafiikka, symboli

Kuvaus luotu automaattisestiKuva, joka sisältää kohteen Grafiikka, graafinen suunnittelu

Kuvaus luotu automaattisestiKuva, joka sisältää kohteen luonnos, piirros, Piirrokset, diagrammi

Kuvaus luotu automaattisestiKuva, joka sisältää kohteen Fontti, teksti, Grafiikka, logo

Kuvaus luotu automaattisestiKuva, joka sisältää kohteen logo, muotoilu, Fontti, Grafiikka

Kuvaus luotu automaattisestiKuva, joka sisältää kohteen Fontti, Grafiikka, kuvakaappaus, musta

Kuvaus luotu automaattisesti