Koulutuskalenteri

Soalin varjo XII -pöytäroolipeli 8.-10.2.2019 (Otava)

Soalin varjon osa 12 pyrähtää käyntiin – nyt jos koskaan kannattaa tulla kokeilemaan roolipelien ihanuutta, aiempaa kokemusta ei tarvita!

Soalin varjo on totisesti näyttänyt voimansa, sillä jo osa 12 pyrähtää käyntiin!

Muinoin kätkettyjen amulettien etsintä jatkuu kuumeisena tässä hektisessä, mutta osallistujaystävällisessä pöytäroolipelisarjassa. Edessä on jälleen mitä piinaavimpia vaaroja, mutta mitäpä hahmomme eivät tekisi yhteisen hyvän eteen!

Soalin varjo on pöytäroolipeli, jota on pelattu jo yhdentoista osan verran. Vaikka kampanja ja tarina on edennyt hurjaa vauhtia, tähän kahdenteentoista osaan voivat helposti hypätä mukaan myös uudet roolipelaajat. Rohkeasti vain kokeilemaan roolipelien ihanuutta, aiempaa kokemusta ei tarvita!

Osallistujille lähetetään ilmoittautumisen jälkeen sähköpostilla kattava materiaali pelin sisällöistä, roolituksista ja tapahtumista tutustuttavaksi ennen peliä; osallistujilla on mahdollisuus saada lisätietoja ja ohjausta pelin kulkuun ennen kurssin alkua pelinjohtajalta sähköpostitse tai Soalin varjon suljetussa FB-ryhmässä.

Aika

8.-10.2.2019

Aikataulu

perjantai 8.2. klo 18.00 - sunnuntai 10.2. klo 15.00

Paikka

Otavan Opisto, Otavantie 2B, 50670 OTAVA

Pelinjohtaja

Leevi Heinonen

Hinta

Viikonloppukurssin hinta on 25€/hlö (sis. peliosallistumisen); kurssimaksu laskutetaan kurssin jälkeen.

Ruokailut ja majoitus

Kaikki ruokailut omatoimisesti ja omakustanteisesti. Otavan Opistolla käytettävissä jääkaappi, mikroaaltouuni ja kahvinkeitin.

Tiedustele majoittumismahdollisuutta Otavan Opistolla erikseen (1hh/50€/yö tai 25hh/20€/yö).

Ilmoittautuminen

Kurssille ilmoittaudutaan 25.1.2019 mennessä ilmoittautumislomakkeella

Peruutusehdot

Kurssi-ilmoittautuminen on sitova ja sen voi peruuttaa maksutta ilmoittautumisajan päättymiseen 25.1.2019 saakka. Tämän jälkeen tapahtuneesta peruutuksesta/kurssilta poisjäännistä veloitamme puolet kurssimaksusta. Mikäli osallistuja ei peruuta osallistumistaan ja jättää osallistumatta kurssille tai koulutukseen, veloitamme koko kurssimaksun.

Pidätämme oikeudet muutoksiin.

  • Paikka:

    Otavan Opisto, Otavantie 2B, 50670 Otava (Mikkeli)

Tagit: roolipeli, pöytäroolipeli, hahmo, tarina, keskiaika, historia, fantasia, mielikuvitus, teatteri, ilmaisutaito, seikkailu, ystävä, nuori, yhteisö

Tulevia koulutuksia


Tulevia koulutuksia

<

>

Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su